Pidin puheen toisessa Espoon seurakunnassa 31.12.2023. Tämä puhe on muokattu tästä englanniksi.

 Ajoittain voi olla hyvin vaikeaa ymmärtää pyhiä kirjoituksia. Symboliikan kerrosten kuoriminen vanhasta, arkaaisesta kielestä voi olla haastavaa. Mutta sitten on osia, jotka ovat niin selkeitä ja helppoja ymmärtää. Minulle Jaakobin kirja on suosikki kohtani Raamatussa suurelta osin sen suoran luonteen vuoksi. Tämän pyhän kirjan yksi tärkeä viesti on Jaakobin kehotus huolehtia köyhistä ja avuntarvitsijoista, erityisesti leskistä ja orvoista. 

 Jaakobin kirjeessä 1:27 lukee: “Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” Tämä jae on aina ollut suosikkini, epäilemättä siksi, että olin yksi näistä ihmisistä. Kun olin neljätoista vuotta vanha, isäni kuoli äkillisesti ja odottamatta. Minulla kesti hyvin kauan sopeutua siihen, ja kamppailin monin tavoin lukioaikoinani. Onnekseni seurakunnassani oli useita miehiä, jotka pitivät tärkeänä huolehtia minusta ja auttaa minua monissa asioissa, joita isäni olisi tehnyt minun hyväkseni, jos hän olisi vielä elossa. 

 Eräs mies teki erityisen suuren eron elämässäni. Hänen nimensä oli Philip Banfield. Hän oli kotiopettajakumppanini ja erittäin kiireinen mies omalla lakipraktiikallaan ja oman perheensä parissa. Silti hän jotenkin löysi aikaa olla tukenani. Hän ei ainoastaan ollut kuuntelemassa, kun tarvitsin jonkun juttukaveriksi, vaan hän myös käytti aikaa opettaakseen minulle, miten ajetaan manuaalivaihteisella autoa. En tiedä, antoiko hänen kytkimensä hänelle koskaan anteeksi siitä. Ehkä se tuntuu pieneltä asialta, mutta se oli minulle hyvin merkityksellistä. Se oli yksi niistä pienistä asioista, joita isäni olisi tehnyt. 

Kasvoin Kaliforniassa seurakunnassa, jossa oli erittäin hyvin järjestetty partiotoiminta. Teimme paljon mahtavia aktiviteetteja, kuten talvileirejä Sierra Nevadan vuoristossa ja viiden päivän 80 kilometrin melontaretki Coloradojoella. Mutta kun muistelen kokemustani Nuorten miesten ohjelmassa, eivät nuo asiat ole niitä, joita arvostan eniten. 

 Nuoriso-ohjelman merkittävin kokemukseni ei ollut lainkaan niin hauska. Se tapahtui, kun vaihdoimme katon erään lesken talossa seurakunnassamme, jolla ei ollut varaa huolehtia siitä itse. En usko, että kukaan meistä todella piti hauskaa raahaamalla kattotiiliä ylös asfalttikatolle 43 asteen helteessä. Mutta laitoimme Jaakobin kehotuksen käytäntöön auttamalla naista kriisissä. Merkityksellinen palvelus tuo syvän tyytyväisyyden tunteen, jota ei voi saada millään muulla tavalla. 

 Moosian kirjan luvussa 2 luemme kuningas Benjaminin sanat:    

 17 Ja katso, minä kerron teille tämän, jotta te oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.   

 Kun palvelemme lähimmäistämme, palvelemme Jumalaamme ja meistä tulee välineitä, jotka auttavat ympärillämme olevia tuntemaan Jumalan rakkauden omassa elämässään. 

 Jaakob syventyy hieman yksityiskohtiin kristittyjen velvollisuudesta auttaa köyhiä ja avuntarvitsijoita hänen kirjeensä toisessa luvussa. Tätä Uuden testamentin osaa siteerataan usein seurakunnassamme, yleensä selittäessämme suhdetta Jeesuksen Kristuksen armon ja omien tekojemme välillä. Myönnettäköön, että se on hyvä jae siihen tarkoitukseen. Mutta me usein jätämme pois jakeet 15 ja 16, mikä riistää paljon merkitystä tästä pyhästä kohdasta. Lukekaamme jakeet 14-18 ja yrittäkäämme ymmärtää Jaakobin sanat kontekstissaan: 

 Jaakobin kirje 2:14-18: 

 “14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 

15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 

16 niin turha teidän on sanoa: ‘Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin’, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 

17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. 

18 Ehkä joku nyt sanoo: ‘Sinulla on usko, minulla teot.’ Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.” 

 Apostoli Jaakob tekee tässä selväksi, että “ajatusten ja rukousten lähettäminen” kärsiville ei riitä; meidän tulisi itse ryhtyä merkityksellisiin toimiin auttaaksemme niitä, jotka tarvitsevat apua, odottamatta vai herran huolehtivan heistä. Uskomme Kristukseen on puutteellinen, jos se ei motivoi meitä ojentamaan kätemme auttaaksemme lähimmäistämme.  

 Kun olin 19-vuotias, aloitin lähetyspapereideni kokoamisen; aloitin prosessin Fresnossa, Kaliforniassa, ja sitten perheeni kanssa muutimme Atlantaan, Georgiaan juuri ennen kuin lähetin paperini. Se tarkoitti, että lähdin lähetystyöhöni seurakunnasta, jossa kukaan ei oikeastaan tuntenut minua. Äitini oli tehnyt kovasti töitä tarjotakseen meille elämän välttämättömyydet, mutta minun oli itse hankittava rahat yliopistomaksuihini. Yliopiston käyminen Yhdysvalloissa on valtava taloudellinen taakka. Minun tapauksessani se tarkoitti kahta osa-aikaista työtä samalla kun kävin koulua täysipäiväisesti. Yliopistomaksujen maksamisen jälkeen ei ollut paljon rahaa jäljellä lähetystyötä varten. 

 Kun vanhinten koorumini presidentti kuuli taloudellisesta tilanteestamme, hän henkilökohtaisesti sitoutui maksamaan suuren osan lähetystyöni kustannuksista, jollekin nuorelle, jonka hän oli juuri tavannut eikä tuntenut kovin hyvin. Hän ei odottanut, että joku muu tekisi asialle jotain. Hän näki tarpeen ja tarjoutui auttamaan ilman että kukaan pyysi häntä tekemään niin. Hän auttoi tekemään lähetystyöni mahdolliseksi ja siinä samalla valtavasti siunasi elämääni. 

 Olemme aina ympäröityinä ihmisillä, jotka tarvitsevat apua. Toisinaan he saapuvat luoksemme paetakseen julmaa sotaa ja yrittääkseen selviytyä uudessa maassa. Toisinaan he ovat aina olleet kanssamme, mutta työttömyys, vammaisuus tai terveysongelmat ovat saattaneet heidät vaikeaan tilanteeseen. Toisinaan naapurimme kärsivät tavoilla, joita emme ehkä edes tiedä. 

Kun pohdimme, miten vastata, harkitaamme Matteuksen evankeliumin 25: 

 “35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. 

 37 ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ‘Herra, milloin me näymme sinulle nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 

 40 Kuningas vastaa mistä: ‘Totisesti: kaiken, minkä takia te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'” 

 Voimme yksilöinä olla voimattomia pysäyttämään taloudellista myllerrystä tai sotien tuhoja, jotka satuttavat niin monia perheitä ympäri maailmaa. Silti on silti kristillinen velvollisuutemme kantaa vastuumme ja tehdä kaikkemme lievittääksemme kärsimystä niiden ympärillä, jotka tarvitsevat apua. Näin toimiessamme täytämme Jaakobin pyhän kehotuksen ryhtyä merkityksellisiin toimiin ja auttaa lähimmäistämme tarpeessa.  

 Tiedän, että kun teemme henkilökohtaisia uhrauksia auttaaksemme niitä ympärillämme, jotka kärsivät, olemme paremmin varustettuja elämään pyhitettyä elämää, meillä on Henki kanssamme, ja tulemme lähemmäs Jumalaa kuin millään muulla tavalla. Olkoon uskomme Jumalaan motivoiva voima ryhtyä merkityksellisiin toimiin auttaaksemme lähimmäisiämme. Ja antakoon toimintamme auttaa ympärillämme olevia ihmisiä syventämään uskoamme Sovitukseen. Jätän nämä sanat teille Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.